Miejsce pracy: Finlandia, Pohjois-Karjala
Rodzaj umowy o pracę: na czas określony, pełny etat

Wymagane wykształcenie:
Oferowana płaca: Nie podano
Liczba miejsc: 1

branża

Pracownicy pozostałych specjalności
   Pracownicy do spraw finansowych i handlowych
        Dealerzy i maklerzy aktywów finansowych i pokrewni

ZAKRES PRACY:

Järjestösihteerin sijaisuus Ortodoksisten Nuorten Liitto ONL ry etsii järjestösihteerin äitiysloman ja vanhempainvapaan sijaista ajalle 19.10.2015-30.9.2016. Tehtävän keskeisin osa-alue on koulutuksien ja kurssien järjestäminen sekä leirien ja tapahtumien suunnittelu ja toteutus. Lisäksi tehtävään kuuluu tarvittaessa mm. koulutus- ja oppimateriaalien tuottamista. Tehtäviin kuuluu myös toimistorutiinien hoitamista - esimerkiksi tuotetilausten käsittelyä - yhdessä kollegojen kanssa. Työ on osaksi ilta- ja viikonlopputyötä. Tehtävä täytetään 19.10.2015 alkaen tai sopimuksen mukaan. Sijaisuutta jatketaan mahdollisen vanhempainvapaata seuraavan hoitovapaan ajan. Tehtävässä noudatetaan ortodoksisen kirkon työehtosopimusta. Sijaisuuden peruspalkka määräytyy vaativuusryhmän 3 mukaisesti (2500 euroa kuukaudessa). Lisäksi määritellään ns. suoritusperusteinen palkanosa neljän kuukauden kuluessa sijaisuuden alkamisesta. Edellytyksenä tehtävän menestykselliselle hoitamiselle on riittävä kokemus ortodoksisen kirkon lapsi- ja nuorisotyöstä sekä soveltuva koulutus. Tehtävään valitun tulee olla Suomen ortodoksisen kirkon jäsen. Tehtävässä on 3 kuukauden koeaika. Ennen sijaisuuden vastaanottamista valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Sähköiset hakemukset, joihin tulee liittää CV tai ansioluettelo, osoitetaan ONL ry:n johtokunnalle ja lähetetään 15.9.2015 kello 16 mennessä sähköisesti liiton puheenjohtajalle: teemu.toivonen@ort.fi

Czas pracy:

  • Bez określenia czasu pracy

Wymagania




source: https://www.ec.europa.eu/eures

  
     


Powrót do wyszukiwania